SchizoBlog

Yksi varma kesän merkki Helsingissä (ja muissa kaupungeissakin) on kesäklubien saapuminen ravintoloiden tiloihin. Torstaiksi on jo luvattu 2:lla alkavia lämpötiloja, joten kesän tuntua varmaan saadaan muussakin muodossa pääkaupunkiseudulle.

Tänään pärähti mailiboksiin mainos Vanhalla 4.6. aloittavasta Summer Heat klubista. Nimi ei ole mitenkään omaperäinen, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Viimeksi Juhannusta viettäessäni Vanhalla tunsin itseni aika likaiseksi vanhaksi äijäksi, kun tahtomattani tulin katselleeksi nuoria tytön tylleröitä “sillä silmällä”. Tänä kesänä homma varmaan jatkuu samoissa merkeissä … ainakin Vanhan kesäklubilla.

Okei! Nyt minulle on huomautettu asiasta aivan liian monta kertaa ja omatuntoa kolkuttaa niin pahasti, että hyvä kun housuissani pysyn. Eli sen pidemmittä puheitta ja asiaa enempää aasinsilloin kiertelemättä eikä muutenkaan enää toisaalle katsetta suunnistamatta …

Helsingin Kallion bloggaajien miitti. Ehdotan mahdolliseksi ajankohdaksi perjantaita 11. kesäkuuta klo. 19 ->. Paikkaehdotukseni on baari nimeltä Toveri (entinen Alppimaa) Castréninkadun ja Kolmannen linjan kulmassa.

Kaikki protestit, muutosehdotukset ja viettely-yritykset tämän postauksen kommentointiosastolle taikka minulle sähköpostiin.

Ja tiedoksi kaikille asiasta innostuneille, että Kalliossa asuminen ei ole välttämätön ennakkoehto miittiin osallistumiselle (*vink vink* Misu).

Dägä dägän Samulin Älyvapaa Blogistan kuunnelmasarja on aivan mainio juttu (taitaa olla Suomen ensimmäinen audioblogi). Minusta tuli välittömästi fani. Varsinkin viimeisin osa herätti minussa monta ajatusta … ja mistäs muusta blogosfäärissä voi juttua vääntää kuin juuri bloggaamisesta.

Varsinkin Samulin nimettömän kuuntelijan kommentti verkossa vietetyn ajan mittaamisen mielettömyydestä oli enemmän kuin erittäin osuva. Bloggaaminenhan on enimmäkseen kirjoittamista. Yleensä kirjoittamista pidetään hyvänä asiana (ainakin silloin pidettiin kun olin koulussa). Mutta kun ihminen kirjoittaa verkkoon, niin tämä arvostettu harrastus muuttuu kummallisesti “ongelmalliseksi”.

NY Timesissa oli muutama päivä sitten juttu blogi-addiktiosta (pitää kirjautua). Amerikkalaiseen tyyliin tästäkin on tehty aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin paisunut ilmiö. Kuinka moni on esimerkiksi huolestunut kirjoituspöydän laatikkoon runoja kirjoittavien henkilöiden kirjoittamisvimmasta? Mutta auta armias, kun joku vie nuo runot verkkoon. Ilmiö on välittömästi diagnostisoitava ja julistettava sairaudeksi tai ainakin sitä lähellä olevaksi pahaksi poikkeamaksi.

Toinen keskeinen “myytti” joka tuntuu pulpahtelevan esille aika ajoin, on tämän yksin koneen äärellä yötä myöten nyhjäävä nörtti. Heitäkin varmaan on. En kuitenkaan ole sellaista vielä elämässäni tavannut. Varsinkin Kuukkeli-gaala osoitti aika aukottomasti sen, että bloggaajat ovat avointa ja seurallista porukkaa. Gaala-illan aikana sisäänpäinkääntyneisyys ei todellakaan ollut päällimmäisenä ominaisuutena esillä.

Bloggaaminen on hauskaa ja niin kauan kuin hauskuus siinä pysyy, SchizoBlog tulee ilmestymään. Jos kirjoittaminen, kommunikaatio ja itseilmaisu ovat jollekin eriskummallisia ilmiöitä, niin kannattaisi varmaan katsoa peiliin. Sieltä katsoo takaisin oikeasti elämästä vieraantunut kummajainen.

Kari Haakana kirjoittaa oivallisesti Helsingin Sanomien mainosliitteen nostamasta ongelmasta. Minulle tuo liite ei ole mikään ongelmallinen asia. Tämä jo siitäkin syystä, että en reilun kahden vuoden asumisen jälkeen ole vieläkään saanut liimattua oveeni “Ei mainoksia kiitos!” -tarraa.

Hesarin mainosliitteillä on kuitenkin mitä tärkein funktio roskien käsittelyssäni. Mainosliitteen paperi on paksumpaa kuin tavallinen sanomalehtipaperi, joten siitä saa taittelemalla täydellisen pussin ekoroskille. Tämän takia toivon, että Helsingin Sanomat ei joudu luopumaan mainosliitteistään tai että se joutuisi liittämään sen “kiinteäksi osaksi” lehteä.

Niin se vaan aika taas on vierähtänyt yhden viikon verran. Jos yhteen asiaan sunnuntaisin voi luottaa niin se on sunnuntai-listan ilmestyminen SchizoBlogiin. Ja tämäkään sunnuntai ei petä uskollisia sunnuntai-listan faneja. Tässä siis viikonlopun tuhlaamiset ja tuhoamiset.

• Baari-iltoja 1 kpl
• Maanisen epätoivoisia “Hei, mitäs sinä? Lähde bisselle?” -soittoja 12 kpl
• Baariin päätyneitä lopputuloksia edellisistä 0 kpl
• Kännääviä naisystäviä 3 kpl (pitkästä aikaa “ämmien” kanssa dokaamassa)
• Monopolipelejä 1 kpl (joista hävittyjä 1 kpl)
• Vielä julkaisemattomia tulevaisuuden varalta tehtäviä siirtoja 3 kpl (salaperäisyyden verho pysyy asioiden edessä vielä jonkin aikaa)
• “Jos Helluntaina ei ole heilaa, niin Juhannuksena on jonoksi asti” -hokemia itselle 100 kpl
• Lenkillä kohdattuja sorsan poikasia 2 kpl (menetin sydämeni niille)
• Lenkillä kohdattuja humaltuneita koululaisia, joihin meinasi kompastua 3 kpl (menetin hermoni heille)
• Kirjahyllyssä maanneiden filosofisten teosten selailua ja uuden lukuprojektin suunnittelemista 20 kpl
• Ensimmäisen tatuoinnin ottamisen ajattelemista 2 kpl
• “Hitto! Kesäksi pitäisi kyllä hankkia Elvis-aurinkolasit omilla vahvuuksilla tai sitten piilarit ja halpisversiot laseista” -hokemia 50 kpl
• Kesäkaudenavajaisten suunnittelua 3 kpl (teemavaihtoehdot: Havaii, Surfin’ Safari tai I’m Too Sexy)

Siinäpä se. Alkaa kesä kolkuttamaan ovea vaikka ulkona näyttää satavan haisevia lehmiä taivaalta ja tuuli tuivertavan kuin syyskuussa konsanaan. Tällä välin jään suunnitelemaan megalomaanisen maailmanvalloitukseni toteuttamista … tai jotain sinnepäin.

Hesarin mielenkiintoisimmaksi osaksi on viime aikoina noussut Sunnuntai-Hesarin välissä ilmestyvä “Talous & Työ” -liite. Ajankuvaan kuuluu, että juuri tässä osassa puhutaan luovuudesta. D&AD:n johtokunnan jäsen Dick Powell luettelee aika kovaa kieltä Nokian johdosta ja heidän piittaamattomasta asenteesta luovuutta kohtaan. Ja tottahan se on, että Nokia on ollut jo pari vuotta täysin pihalla designin alueella (N-Gagen ensimmäinen versio oli yksi huonoimmista ja rumimmista tuotteista moneen vuoteen).

Mutta ei Nokia ainoa ole joka on ulkona skenestä juuri tällä hetkellä. Ennen kohtalokkaita UMTS-sekoilua Sonera puhui suureen ääneen siitä kuinka firmasta tulee kovan luokan sisällöntuottaja. Tämä näytti olevan vähän jokaisen eurooppalaisen ja amerikkalaisen operaattorin suunnitelma (vrt. AOL Amerikassa). Nyt operaattorit vetävät herneen nenään, kun Nokia on varustanut uuden Communicatorinsa WLAN/Wi-Fi -ominaisuudella. Eihän se käy päinsä, että kuluttaja käy kommunikaatiota, jonkun muun kuin operaattorin ehdoilla ja hinnoilla.

Kommunikaation välittämiseen käytettävä tekniikka halpenee. Samoin tulee käymään kommunikaation hinnalle. Jos operaattorit olisivat hoitaneet sen sisällöntuotannon oikein, niin heillä olisi aivan toisia ansaintakanavia. Kanavia joiden kehittämiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan tuota “salaperäistä” luovuutta.

Hesarin jutussa Dick Powell summaa asian ydinongelman seuraavasti:

Aivan. Luovuus ei ole sitä, että sanotaan olevan luovia. Jotkut asiat eivät toteudu toteamalla ja käskemällä. Ehkä tämä on suomalaiselle yritysjohdolle vähän vaikea asia ymmärtää … edelleen.