Suuren tissikeskustelun, lusikka-asentojen ja pituuskysymyksen (permalinkit?) johdosta avaan sanaista arkkuani. Halusitte tai ette.
Mennään ensin tisseihin. Vertikaalisesti rajoitteisena henkilönä tiedän miltä tuntuu, kun oman kehon ominaisuus otetaan jatkuvasti esille. Tämä on minulle niin jokapäiväistä, että otan sen itsekin esille jatkuvasti. Paras ase on käyttää toisen voimaa häntä itseään vastaan.
Mutta siitäkin huolimatta en jaksa itse alentua samaan, mistä olen saanut itse kärsiä. Olisi hurskastelua sanoa, etteikö katseeni kiinnittyisi isoihin, pyöreisiin rintoihin, mutta tuo ominaisuus ei suuremmin pelasta, jos niiden kantaja ei omaa mitään muuta merkittävää ominaisuutta. Mielestäni naisessa (ja miehissä) tulee olla karakteeria. En arvosta älykkyyttää kaiken korkeimmaksi ihmisen ominaisuudeksi, mutta pidän älykkäistä keskusteluista, jotka kyseenalaistavat omat näkökulmani. Pidän ihmisistä, jotka haastavat minut terävöittämään omia näkemyksiäni ja eivät pelästy omaa “tuhat sanaa minuutissa” arsenaaliani. Varsinkin, jos keskustelukumppanina on terävä-älyinen nainen, herää mielenkiintoni huomattavan korkealle.
Tästä huolimatta olen suuri edesmenneen Russ Meyerin elokuvien ystävä. Näiden elokuvien silmiinpistävin piirre on tietenkin isot rinnat, mutta Meyerin naisissa on paljon enemmänkin. Vai voiko kukaan sanoa Tura Satanaa vain iso tissiseksi bimboksi? Jasmin Mäntylä taas on tällainen ja ei olisi koskaan päässyt Russ Meyerin elokuvaan. Mielestäni on Mäntylä on mauton.
Ja sitten tuosta pituudesta. Olen jo pidemmän aikaa huomioinut, että naisen on poliittisesti korrektia vaatia mieheltä pituutta. Jos taas mies sanoo naiselle, että hänen rintansa ovat aivan liian pienet herättääkseen intohimoa, on hän moukka. Sanoa, että ulkoisilla ominaisuuksilla ei olisi mitään tekemistä rakkaussuhteen solmimisessa on täysin haihattelevaa höpötystä. Totta kai ulkonäkö merkitsee.
Mutta toinen on se, että onko jokin yksi tietty ominaisuus järkevää nostaa kaikkien ominaisuuksien yläpuolelle. Ja varsinkin katsoa “sillä silmällä” potentiaalisia partnereita.
Lyhin seurustelukumppani mitä minulla on elämäni aikana ollut oli 168 senttiä pitkä. Hän oli siis minua 10 senttiä pidempi. Ja olen ollut ainoastaan kerran “sillä lailla” minua lyhemmän naisen kanssa (se oli outo kokemus). Kuulla mielipiteitä tyyliin: “Kyllä miehen pitää olla vähintään naista 15 senttiä pidempi” vituttaa edelleen. Tämä nimittäin merkitsisi, että minulle sopiva partneri saisi olla korkeintaa 143 senttiä pitkä. Ei siis olisi kovin laajat “markkinat” minulla. Voisi siis joskus ajatella mitä suustaan päästelee – vaikkakin kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Corpus brevis, animus magnum.
Mitäs sitten lusikka-asennosta? Itse asiassa ei mitään sen merkittävämpää. Ihan kiva … Kai? Ja nyt hiljenen näistä asioista.
