Joskus reilut 20 vuotta sitten olin kovan luokan KISS fani. Minulla on edelleen kaikki Kissin albumit vinyylinä (paitsi Revenge ja Psycho Circus sekä ne kokoelmat, joita ei lasketa). Eilen katselin nostalgiaa tuntien Kissin Kissology Volume One: 1974–1977 DVD-boksia. Juuri noina muutamana vuotena Kiss oli parhaimmillaan. Bändin paras aikakausi ulottuu ensimmäisestä albumista aina Love Guniin ja sitä seuranneeseen Alive II liveen (kummatkin vuodelta 1977). Tämän jälkeen bändiltä on tullut ulos ainoastaan yksi hyvä studioalbumi - Creatures of the Night (1982). Muutama hyvä biisi näiden julkaisujen ulkopuolelle sijoittuu, mutta kokonaisuudessaan koko muu Kissin tuotanto on aika pahaa tuubaa.
Ilokseni sitten luin tänään Roklinnusta ja Kasasta, että en ollut nostalgioineni yksin. Näköjään muutkin äijät ovat muistelleet suurin piirtein samoihin aikoihin lapsuuden sankareita. Jostain myös kuulin, että Kiss olisi tulossa ensi kesänä Suomeen. Jos en saa ilmaista lippua ja kaupan päälle vielä ilmaista tuhtia humalaa, niin en viitsi vaivautua paikalle. Näin bändin Psycho Circus -kiertueella Arenassa ja esitys oli sen verran ikäloppu limbo, että olisi haukotuttanut, jos papat eivät olisi soittaneet kuurouttavan kovalla volyymillä. Ja sitä paitsi Kissiä ei enää ole, vaan siellä lavalla heiluu Paul Stanley ja Gene Simmons kahden speden kanssa, jotka ovat olevinaan Ace Frehley ja Peter Criss. Olisivat lopettaneet, kun vielä marssivat selkä suorana.
Siitäkin huolimatta Kiss on KISS - maailman paras paska bändi, joka biisejä on hemmetin nasta soittaa kitaralla. Jos on taitoa pitää skebaa kädessä, niin kokeilkaapa. Yksinkertaista, mutta ihan pirun hauskaa.
