Blogit ovat viihdettä …
Saturday, March 15, 2008 @ 23:29 Janne Toivoniemi

100% viihteellinen

Helsingin Sanomat on nyt päässyt suureen johtopäätökseen, jonka mukaan suomalaiset blogit ovat viihdesivuja. Vaikka allekirjoitankin johtopäätöksen täysin, niin kyseenalaistaisin jutun “uutisarvon”. Koko kulttuuri pyörii enevässä määrin viihteen ympärillä. Asiapitoisen sisällön määrä ei suuremmin jyrää suomalaisessa (tai kansainvälisessä) mediamaisemassa.

Jutussa päivitellään sitä, että 50 suosituimman blogin joukossa on noin 44 viihteelliseksi lueteltavaa blogia. Mitä luultavammin samaan määrään päästään 50 suosituimman lehden, televisio-ohjelman jne. kohdalla. Kyseessä on sama journalistien ylimielisyys blogeja kohtaan kuin mikä oli valloillaan noin vuonna 2004, kun blogit alkoivat ilmestymään “perinteisen median” mielenkiinnon kohteeksi (ja tässä kohdassa täyden synninpäästön saa Kari Haakana - tuo Suomen blogihenkisin journalisti … heh heh).

Suomalainen lehdistö odottaa blogeilta jotain Émile Zolan “J’accuse” -tasoista yhteiskunnallista merkittävyyttä jokaiselta postaukselta. Muuten kyseessä on pelkkää amatöörimäistä harrastelu-kirjoittamista.

Käsi pystyyn. Kuinka moni journalisti kykenee naama peruslukemilla ilmoittamaan kirjoittavansa joka päivä “laatujournalismia”? Tai edes kerran viikossa? Kerran kuukaudessa? Kerran vuodessa? Blogien kirjoittajat ovat yksityishenkilöitä, jotka kirjoittavat “oman toimen ohessa” juuri niistä aiheista, mitkä heitä puhuttavat. Viihde puhuttaa meistä aika montaa hyvin usein.

Mitä taas viihteellisyyteen tulee, niin eipä tuo Hesarin kirjoittelukaan viime aikoina ole ollut kovin “asiapitoista”. Kun mennään Hesarin omiin blogeihin, niin asiapitoisuus karisee pois miltein kokonaan. Esimerkiksi Hesarin Big Brother -blogi oli todellinen rimanalitus. Meillä on jo Katso, 7 Päivää ja muut sen sellaiset. Ei Hesaria tarvita siihen sekaan. Viihteellisyyden päivittely suomalaisissa blogeissa on Hesarilta tekopyhää jeesustelua … sorry nyt vaan Hesarin väki.

Mutta onneksi Helsingin Sanomilla on Jussi Ahlroth (ei maksettu mainos). Hän kykenee myöntämään Hesarin kyvyttömyyden ymmärtää nykyistä mediaa esimerkiksi taannoisessa lapsiporno vs. sananvapaus -sekoilussa. Hesarihan lähinnä toisti sivuillaan virallisia tiedotteita ja paljasti aika selkeästi kenen joukoissa sen toimitus seisoo (ja tällä on tekemistä 100% varmuudella puoluepoliittisilla sitoumuksilla … älkää edes yrittäkö kieltää sitä!).

Suomalaiset blogit ovat suurelta osiltaan viihdettä. So fucking what? Yksi plus yksi on kaksi ja niin edespäin. Luulisi nyt ammattitoimittajilla olevan oikeaa journalistista otetta ja näkökulmaa. Mutta nykyisen mediakentän kohdalla Suomen suurimman lehden toimitus tarpoo valitettavan usein ammattitaidossa samassa divisioonassa keskusrikospoliisin (“Google ei ole sivusto, se on selain.” (mp3)) ja ministeriöiden kanssa. Ei siis kovinkaan hyvin. Kouluarvosanana sanottuna: viisimiinus (yrittää, mutta on laiska tai vaan selkeästi yksinkertainen).

Edit: kuvaideasta kiitos Oopalle. Pistäkää kiertämään.

12 Responses to “Blogit ovat viihdettä …”

  1. Gravatar
    Kriisi Says:
    March 16th, 2008 at 1:42 am

    Krhm. Jos et nyt kuitenkaan rinnastaisi tv-lehteä ja juorulehteä toisiinsa, vaikka evät kummatkaan mitään korkeakulttuuria olekaan :-)

    Pointtinsa on kyllä siinä, että kunniallisimmassakin journalistisessa infon ulospukkaustehtaassa tehty työ on vain harvoin täydellisen kaikkia osapuolia tyydyttävää.

    Henkilökohtainen blogi ei vaadi lainkaan samanlaisia kompromisseja kuin lehtiteksti. Puhtaasti jo lehden linjan, esimiehen tahdon ja oman kunnianhimon tai kiinnostuneisuuden tason välillä tasapainoilu syö monet jutut torsoiksi. Blogissa sen sijaan voi heitellä melkein kuinka hulluja ideoita vain. Ammattijournalistin painotuotekama on tasaisen sosiaalidemokraatista arvosanan 6,5-7 tauhkaa ilman suuria vaihteluita. Blogaaja käyttää koko kouluarvosana-asteikkoa ilman häpeää ja paineita.

  2. Gravatar
    Jere Majava Says:
    March 16th, 2008 at 2:03 am

    Minä en kyllä allekirjoita väitettä suomalaisten blogien viihteellistymisestä. Koko viihde vs. kanslaisjournalismi -jaottelu heijastaa perinteisen median blogeja ymmärtämätöntä näkökulmaa.

  3. Gravatar
    Janne Toivoniemi Says:
    March 16th, 2008 at 2:14 am

    Kriisi,

    En verrannutkaan tv-lehteä ja juorulehteä, vaan yritin osoittaa sen, että tietyistä ilmiöistä on jo median kentässä ihan tarpeeksi niistä tiedottavia tekijöitä. Ei siihen enää Hesaria tarvita. Ja mainitsin nuo lehdet ilman pienintäkään aliarvioimista. Niin Katso kuin 7 päivää hoitavat oman tonttinsa ihan kunnialla (vaikkakin eri tonteilla toimivat).

    Jere,

    Minä kyllä allekirjoitan tuon viihteellistymisen, mutta kirjoituksestani on luettavissa, että en sitä missään nimessä väheksy. Viihde on erittäin suuri osa ihmisten elämää ja se heijastuu blogeissa. Niitä kirjoittavat me tavalliset ihmiset. Joillekin viihteellisyys on osa elämää ja hyvä niin. Ilman hömppää elämä olisi ihan liian totista ja harmaata. Rajansa tietenkin kaikella, mutta ei tässä maassa olla vielä menty lähellekään minun kipupistettä.

    Jeesustelussa kylläkin on ohitettu minun kipupiste jo aikoja sitten. Tekopyhyys näyttäytyy merkittävänä ominaisuutena “ammattilaisten” piirissä alalla kuin alalla.

  4. Gravatar
    Tero Lehto Says:
    March 16th, 2008 at 8:58 am

    Nettisensuuri, tekijänoikeuskeskustelu, Lex Nokia (työntekijöiden urkintalaki) ja moni muu aihe ovat olleet ensin juuri blogien käsittelyssä ennen kuin ns. valtamedia on ottanut ne kriittiseen käsittelyyn.

    Sanoisin, että tässä asiassa tärkeämpää on keskustelun taso ja viestien perillemeno kuin se, kuinka moni on asiasta kirjoittamassa.

    Blogien määrän katsominen johtaa virhetulkintaan siitä, että kyse olisi vain viihteestä. Esimerkiksi minulle blogit ovat suurilta osin oman ammattialan mielipiteiden ja uutisten seuraamista.

  5. Gravatar
    Sedis Says:
    March 16th, 2008 at 10:35 am

    Jollakin lailla viihtymisestähän tässä on aina kysymys. Muuten selain jämähtäisi paikalleen.

    Jussi Alrothin HS-blogin kirjoitus kannattaa käydä lukemassa. Siinä ajatellaan vähän enemmän ja paremmin.

    Itsekin kommentoin asiaa blogissani vähän samansuuntaisesti kuin kirjoittajat täällä.

  6. Gravatar
    Havaintovihko - Tuomo Björkstenin blogi » Blogin arkisto » Blogeista ei saa kirjoittaa Says:
    March 16th, 2008 at 1:38 pm

    […] Tero Lehdon mielestä tällä ei ole merkitystä: “Nettisensuuri, tekijänoikeuskeskustelu, Lex Nokia […]

  7. Gravatar
    Vaiheinen Says:
    March 16th, 2008 at 4:46 pm

    Enpä osaa suoralta kädeltä sanoa, ovatko blogit viihteellistyneet yleisesti, eikä, IMHO, sellaista johtopäätöstä 50 blogia tutkailemalla kukaan itseään kunnioittava kirjoittaja voi tehdä.

    Minusta kyse on laajempi eli onko mediamaailma tai ilmapiirimme muuten viihteellistynyt? Jos on, niin eipä ole ihme, jos blogitkin ovat siihen suuntaan menneet.

    Omat ja kohtalaisen mutu-tuntumalla otettu havainto yleisestä ilmapiiristä on sellainen, että viihdebusines on tulossa yhä laajemmin osaksi arkipäivää ja ujuttautuu myös nk. vakaviin asioihin osatekijäksi.

    Kun vaikka politiikkaa katsoo, niin aika viihteeksihän se mediassa on mennyt, vaikka maailmassa tapahtuu oikeasti vakavia asioita joka päivä.

    Enkä siis väitä, että viihteessä olisi sinänsä mitään pahaa, pitäähän hauskaakin olla. Kaikki maailman asiat vaan eivät oikeasti ole sellaisia.

  8. Gravatar
    Janne Toivoniemi Says:
    March 16th, 2008 at 5:16 pm

    Vaiheinen,

    Niinpä. Blogien viihteellisyys heijastelee koko kulttuurin viihteellistymistä. Kuten jo aikaisemmassa kommentissa sanoin, niin blogeja kirjoittavat ihan tavalliset ihmiset, joiden kirjoituksissa näkyy kulttuurimme koko kirjo. Se on mielestäni pelkästään rikkautta.

    Mitä taas vakamieliseen bloggaamiseen tulee, niin Hesari ei esimerkiksi (ainakaan viimeisimpien tietojen mukaan) maksa mitään erilliskorvausta bloggaaville toimittajilleen. Eivät siis pidä kyseistä ilmiötä kovinkaan arvokkaana lisänä (tai eivät vaan osaa arvostaa sitä).

  9. Gravatar
    Vaiheinen Says:
    March 16th, 2008 at 7:07 pm

    Samaa mieltä.

    Se on kieltämättä hämmentävää, että bloggaamisesta ei makseta edes ammatikseen kirjoittaville, vaikka perinteisilläkin mediataloilla on pyrkimys vahvistaa rooliaan netissä. Mainoseurot kun kulkevat yhä useammin netin kautta.

    Ilmeisesti Hesarin kaltaiset talot eivät luota siihen, että raha toimii motivaationa parempaan suoritukseen ja että laatu mediassa toisi myös sille lukijoita ja sitä tietä pitkin mainoseuroja. Tai sitten eivät ole asiaa edes ajatelleet.

  10. Gravatar
    kervå Says:
    March 16th, 2008 at 7:11 pm

    Niin joo, Katsohan muuttui taas tv-lehdeksi oltuaan jonkin aikaa jopa Seiskaa paskempi juorulehti.

  11. Gravatar
    Seppohovi Says:
    March 17th, 2008 at 12:51 pm

    Niinpä niin.

    Asiasta toiseen, mites Ringo jakselee ??

  12. Gravatar
    Janne Toivoniemi Says:
    March 17th, 2008 at 2:28 pm

    Hyvinhän se karvaturri jakselee … pirteä ja iloinen poika.

Leave a Reply



Info

  • Nimi: Janne Toivoniemi
    Email: janFUCK YOUneFUCK YOU@FUCK YOUschizoFUCK YOUblog.net
    Siviilisääty: avioliitossa
  • Työ: Tekee kaikkea siistiä suunnittelua, mikä liittyy nettiin
    Tulee isona: 158 senttisellä varrella ei tulla isoksi - ikinä!
  • Janne Toivoniemi