Proustia ilman Proustia
Friday, May 9, 2008 @ 13:37 Janne Toivoniemi

Koska tänään on uutisköyhä ja muutenkin todella tylsä päivä, niin kirjoitanpa kirjallisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Opiskellessani minulla oli palava halu lukea kaikki länsimaisen kaunokirjallisuuden keskeiset klassikot. Moni tuli luettua, mutta enemmän oli niitä jotka tuli aloitettua ja jätettyä parin ensimmäisen kappaleen jälkeen kesken.

Yksi tällaisista oli Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä sarja. Taisin saada luettua koko sarjasta pari teosta ja selailtua muutaman niiden päälle. Mutta Proust -kommentaareja olen tainnut lukea sivumäärällisesti enemmän kuin Proustia itseään. Huomasin jo varsin varhain, että klassikkoja käsittelevät tulkinnat ja kommentaarit olivat hyvin usein kohdettansa mielenkiintoisempaa luettavaa.

Kun taitava kirjoittaja kirjoittaa intohimoisesta lukemisestaan, niin lopputulos voi ylittää luennan kohteen. Tämä pätee ennen kaikkea Proustin kohdalla. Gilles Deleuzen Proust et les signes avasi silmieni eteen huimia näkymiä. Huomattavasti huimempia kuin Proustin teksti itsessään. Samoin monet brittilukijat tuntuvat repivän Proustista enemmän kuin hänen maanmiehensä.

Proust teoksen kansi

Aloitin eilen pitkän empimisen jälkeen lukemaan Alain De Bottonin Kuinka Proust voi muuttaa elämääsi. En tiedä, miksi olen hylkinyt teosta näin pitkään vaikka se on lojunut sängyn vieressä jo kuukausia. De Bottonin aiempi suomennos Filosofian lohdutukset on yksi parhaimmista yleistajuisista filosofisista teoksista. Samaa näyttää olevan tarjolla Proust-teoksessakin. Vaikka akateemiselle lukijalle teos voi olla vähän triviaali, niin puutteistaan huolimatta se on mitä mainioin esimerkki siitä, miten kansantajuistetaan mestarillisesti. Tätä taitoa saa hakemalla hakea suomalaisten akateemisten kirjoittajien seasta (tämä pätee erityisesti filosofiasta kirjoittaviin akateemikkoihin).

Jos siis haluaa hieman helpotusta elämää ahdistavaa kuristukseen arjen tiimellyksessä, niin kannattaa tarttua Alain De Bottonin Kuinka Proust voi muuttaa elämääsi teokseen. Kirja on ilmestynyt pokkarina, joten sen voi ottaa vaivattomasti mukaan terassille antamaan seuraa oluelle.

Leave a Reply



Info

  • Nimi: Janne Toivoniemi
    Email: janFUCK YOUneFUCK YOU@FUCK YOUschizoFUCK YOUblog.net
    Siviilisääty: avioliitossa
  • Työ: Tekee kaikkea siistiä suunnittelua, mikä liittyy nettiin
    Tulee isona: 158 senttisellä varrella ei tulla isoksi - ikinä!
  • Janne Toivoniemi