Tämä nyt ei ole minulle mitään uutta, mutta onneksi asiasta jaksetaan tutkimuksia tehdä ja tuloksista uutisiodaan:
“Tutkijat meillä ja Yhdysvalloissa: videopelien vaikutuksia on liioiteltu”
Tutkittu tieto nyt ei suuremmin vaienna tunteilla ja paranoialla maailmaa arvioivia moralisteja, mutta parempi näin kuin ei ollenkaan. Jään innolla odottamaan seuraavaa juridista hätävarjelun liioittelua maassamme.
-
Anzi Says:
May 12th, 2008 at 10:01 am
Hyvä tutkimus ja hienoa, että siitä uutisoidaan. En itse pidä kovin paljon väkivaltaisista tietokone-, konoli-, yms. peleistä, mutta se on vain henkilökohtainen mieltymykseni eikä minusta oikeuta minua tuomitsemaan niitä henkilöitä, jotka kyseisistä peleistä nauttivat.
Aina kun joku lähtee moralisoimaan pelien ja elokuvien kamalista vaikutuksista, kerron kuinka allekirjoittanut (keskiluokkainen, keskiverto, rauhallinen, vakituisessa heteroseksuaalisessa parisuhteessa asuva, vakituisessa kuukausipalkkaisessa työssä leipänsä ansaitseva likka, jonka rikkeisiin kuuluu yksi parkkisakko) on koko ikänsä kuluttanut kauhua, scifiä, ja toimintaa erilaisissa muodoissa. Enkä vielä ole osoittanut sarjamurhaamisen piirteitä.
Kihlattuni pelaa tietokonepelejä ja tulevat lapsemmekin saavat niitä pelata. Kohtuudella tietenkin ja mielellään sellaisia pelejä, joihin olemme mieheni kanssa itse ensin tutustuneet.