SchizoBlog - Nothin' But Yeah!

Koska tänään on uutisköyhä ja muutenkin todella tylsä päivä, niin kirjoitanpa kirjallisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Opiskellessani minulla oli palava halu lukea kaikki länsimaisen kaunokirjallisuuden keskeiset klassikot. Moni tuli luettua, mutta enemmän oli niitä jotka tuli aloitettua ja jätettyä parin ensimmäisen kappaleen jälkeen kesken.

Yksi tällaisista oli Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä sarja. Taisin saada luettua koko sarjasta pari teosta ja selailtua muutaman niiden päälle. Mutta Proust -kommentaareja olen tainnut lukea sivumäärällisesti enemmän kuin Proustia itseään. Huomasin jo varsin varhain, että klassikkoja käsittelevät tulkinnat ja kommentaarit olivat hyvin usein kohdettansa mielenkiintoisempaa luettavaa.

Kun taitava kirjoittaja kirjoittaa intohimoisesta lukemisestaan, niin lopputulos voi ylittää luennan kohteen. Tämä pätee ennen kaikkea Proustin kohdalla. Gilles Deleuzen Proust et les signes avasi silmieni eteen huimia näkymiä. Huomattavasti huimempia kuin Proustin teksti itsessään. Samoin monet brittilukijat tuntuvat repivän Proustista enemmän kuin hänen maanmiehensä.

Aloitin eilen pitkän empimisen jälkeen lukemaan Alain De Bottonin Kuinka Proust voi muuttaa elämääsi. En tiedä, miksi olen hylkinyt teosta näin pitkään vaikka se on lojunut sängyn vieressä jo kuukausia. De Bottonin aiempi suomennos Filosofian lohdutukset on yksi parhaimmista yleistajuisista filosofisista teoksista. Samaa näyttää olevan tarjolla Proust-teoksessakin. Vaikka akateemiselle lukijalle teos voi olla vähän triviaali, niin puutteistaan huolimatta se on mitä mainioin esimerkki siitä, miten kansantajuistetaan mestarillisesti. Tätä taitoa saa hakemalla hakea suomalaisten akateemisten kirjoittajien seasta (tämä pätee erityisesti filosofiasta kirjoittaviin akateemikkoihin).

Jos siis haluaa hieman helpotusta elämää ahdistavaa kuristukseen arjen tiimellyksessä, niin kannattaa tarttua Alain De Bottonin Kuinka Proust voi muuttaa elämääsi teokseen. Kirja on ilmestynyt pokkarina, joten sen voi ottaa vaivattomasti mukaan terassille antamaan seuraa oluelle.

Iltalehti paljastaa sivuillaan pohjoissuomalaista verovirastoa piinanneen seksiskandaalin. Siinä kaksi johtavaa henkilöä on harjoittanut “sitä” virka-aikana ja vielä virkahuoneessa. Parasta koko jutussa on tämän aktin silminnäkijäksi joutuneen työntekijän kohtalo:

- Se tapahtui 4.11.2005 kello 14.10. Löytäjä järkyttyi siitä niin paljon, että hän kertoi omalle miehelleenkin asiasta vasta vuoden päästä. Kaksi kuukautta hän näki jatkuvasti painajaisunia, nimettömänä pysyttelevä työntekijä harmittelee.

Minua jäi vaivaamaan, että minkälaisen seksin näkeminen aiheuttaa kahden kuukauden painajaiset. Taisi olla suorastaan epäinhimillinen näky.

Osoitteesta innovaatioyliopisto.fi löytyy mielenkiintoista materiaalia.

Ja sokerina pohjalla - tomcruise.com on avattu! Suoraan David Hasselhoffiksi David Hasselhoffin paikalle.

Kohutekstailija Johanna Tukiainen on julkaisemassa omaelämänkerran. Mitäköhän merkittävää hän on elämänsä aikana ehtinyt tehdä, että siitä kannattaisi laittaa mustaa valkoisella kansien väliin? Mutta nythän on tuhannen taalan paikka julkaista Suomen ensimmäinen tekstiviestiteos. Tukiaisen elämä 160:llä merkillä kirjoitettuna. Killerituote.

Olen viimeisten parin viikon aikana pyrkinyt perehtymään luovuuteen ja sen tehokkaaseen käyttöön yrityksen sisällä. Tämä liittyy työhöni ja kuka tietää vaikka työnkuva lähtee suuntautumaan vähän aavemmille vesille. Mutta ei mennä asioiden edelle …

Vieläkään monissa yrityksissä ei osata arvostaa luovuutta ja luovaa työtä. Ja jos sellaiselle on tarvetta, niin paikalle hälyytetään (lue: palkataan) kalliilla “luovan alan ammattilaisia”. Tämänkin jälkeen luovuus nähdään hyvin usein graafisena osaamisena. Maailmalla ollaan jo ymmärretty, että ideat ovat tämän aikakauden uutta valuuttaa. Graafinen osaaminen kuuluu idean toteuttamisen luovaan työhön.

Kun puhe käännetään luovuudesta innovaatio-löpinäksi, niin alkaa Suomessakin pamppujen päissä syttymään lamppuja. Mehän olemme saamassa uuden ja uljaan “innovaatioyliopiston”. Sanahirvityksen takaa kurkkii ilkikurisesti täydellinen epäonnistuminen ja verorahojen räikeä väärinkäyttö (tämä on minun ennustukseni - saatte nähdä, näin tulee käymään). Innovaatiot tulee tehdä yritysten sisällä ja heidän rahoillaan. Koska niiden avulla ne kykenevät kilpailemaan ja saavuttamaan taloudellista voittoa. Valitettavasti tätä ei ole kovinkaan monessa yrityksessä ymmärretty. Jos olisi, niin meillä olisi mittavat innovaatio-investoinnit meneillään maassamme. Mutta näin ei ole.

Itse asiassa minun piti kirjoittaa hienosta uudesta RSS-feedien lukemiseen tarkoitetusta ohjelmasta nimeltä Times, mutta eihän siitä mitään tullut. Kokeilkaa itse. Vähän toisenlainen lähestymistapa asiaan (niin ja vain Mac OS X).

Ja käykää vielä tutustumassa Creative Index -palveluun. Siinä näkyy hyvin tulevaisuus. Perinteinen luova työ tulee olemaan hyvin kilpailtua, jossa verkostoituminen tulee olemaan elinehto.

Nine Inch Nailsin on saatavilla ilmaiseksi bändin saitilta. Trentillä näyttää menevän kovaa. Nyt sitten jännitetään kuinka monta albumia hän ehtii julkaista tämän vuoden aikana.

[via pnuk!]

Tämän voi tietenkin pistää puheenjohtaja kilpailun piikkiin, mutta kyllä demarien Kimmo Kiljunen on nyt vetänyt riman aika alhaalle:

“Kiljunen ehdottaa pakkosuomea maahanmuuttajille”

Mitäköhän ne Nokian ulkomaalaiset työntekijät - jotka yhtiö on sijoittanut Keilaniemeen - tekisivät, jos heille tulisi Suomen valtiolta mahtikäsky mennä suomenkielen kurssille tai poistua maasta? Vastaus on erittäin yksioikoinen. He poistuisivat maasta ja heidän perässään Nokian pääkonttori. Samaan lopputulokseen päätyisi varmaan jokainen kansainvälistä liiketoimintaa harjoittava yritys maassamme.

Demarijohtajaksi pyrkivä Kiljunen näyttää ajattelevan kaikkien maahanmuuttajien olevan työttömiä elintasopakolaisia, jotka tulevat tänne viemään meidän rahat ja naiset. Omalla työpaikallani on monta muualta tullutta työntekijää eikä heistä yksikään tarvitse suomenkieltä työllistyäkseen tai sopeutuakseen maassa vallitseviin oloihin ja tapoihin.

Kiljunen provosoi ja kärjistää, kuten poliitikolta voi vain odottaa. Hän elää Kekkoslovakian aikakaudella ja yrittää kieromielisesti vedota muihin tuon aikakauden kasvatteihin. Hehän muodostavat maamme enemmistön. Valitettavasti tällaisten näkemysten viljeleminen vain harhauttaa ihmisiä ja syrjäyttää aikakaudesta syrjäytyneitä vielä syrjemmälle. Kiljusen näkemysten mukainen Suomi olisi autio, työtön ja painunut historiansa syvimpään lamaan.

Suomenkielen opiskelu tulee aina olla vapaaehtoista. Todellinen työsarka on koulutusmahdollisuuksien lisäämisessä. Tässä voivat merkittävää osaa näytellä työnantajat julkisen sektorin rinnalla. Jos nyt ei kyetä järjestämään tarpeeksi suomenkielen opetusta, niin miten se voitaisiin järjestää, jos siitä tulisi pakollista? Se, että maassamme ei ole järjestetty tarpeeksi tehokasta kieliopetusta maahanmuuttajille, osoittaa selkeää välinpitämättömyyttä tänne tulleita kohtaan. Heidän pakottaminen kielenopiskeluun ei ratkaisisi yhtään mitään. Kiljusen malli on tyhmä ja täysin väärinpäin ajateltu.

Toivottavasti Kiljusesta ei tule demarien uutta puheenjohtajaa ja puolueen sisällä tällaiset puheet jätettäisiin jatkossa omaan arvottomaan arvoonsa.

Jos jotain lapsuuteni Kalliosta kaipaan, niin se on talonmiehet. Tuo instituutio on valitettavasti kadonnut miltein kokonaan rakkaasta kotikaupungistani. Huoltoyhtiöt ovat ehkä halvempi vaihtoehto talonyhtiölle, mutta samalla toimimattomampi, tehottomampi, hitaampi ja ennen kaikkea kasvottomampi.

Entisessä talonyhtiössäni Sturenkadulla oli talonmies. Hän asui samassa rapussa ja hoiti hommansa erittäin hyvin. Ei ollut rappukäytävässä roskia tai matto vinossa. Tänään sain lukea Pintiksestä, että hän on poistunut keskuudestamme. Heikki Onervan myötä ei kuollut vain henkilö, vaan myös merkittävä osa katoavaa kaupunkikulttuuria (Heikki hoiti montaa talonyhtiötä samanaikaisesti).

Ihan vain muistutan, että tänää vietetään kansainvälistä sananvapauden päivää. Vaikkakin maailmalla tämä päivä tunnetaan nimellä World Press Freedom Day.

Kuluneen vuoden aikana on huomattu, että Suomessa sananvapauden rajoittaminen ei ole mikään utopistinen uhka. Uskomattoman helposti (ja heppoisin perustein) ihmisten sananvapauttaa oltaisiin rajoittamassa, jos eräille poliittisille tekijöille maassamme annettaisiin vapaat kädet toteuttaa sensuurifantasioitaan.

Samoin maassamme on piirejä, jotka pitävät sananvapautta vapautena julkaista rasistista, homofoobista tai muuten vain vihamielistä materiaalia. Sananvapaudenkin kohdalla ihmiset näyttävät unohtavan vapauden ja vastuun kiinteän suhteen. Mitä enemmän meillä on vapautta, sitä enemmän me olemme itse vastuussa teoistamme. Sanominen ja kirjoittaminen ovat tekoja, joilla on seurauksensa. Teon hetkellä tulee ymmärtää sen aiheuttamat seuraukset. Tämä jos jokin pätee erityisesti lainsäätäjiin, joiden sananvapauden harjoittamista tulee tarkastella lakkaamatta suurennuslasin avulla.