Joskus olen kuullut seuraavanlaisen sanonnan: “Valehtelee kuin almanakka”. Nykyajan ihmiselle almanakan valehtelu tuntuu vähän omituiselta, mutta sen ymmärtää kun tietää, että ennen almanakka sisälsi myös sääennusteen. Siis koko vuoden tarkka sääennuste yksissä kansissa. Ei siis ihme, että ihmiset eivät oikein luottaneet kaikkeen siihen informaatioon, mitä vanha almanakka piti sisällään.
Jos hyppää tähän päivään, niin sanonnan voisi muuttaa muotoon: “Puhuu paskaa kuin pankki”. Pankkien “asiantuntijat” ovat yhteen ääneen olleet vakuuttamassa, että kyllä ne korot vielä laskevat. Ja paskan marjat! Näiden idioottien sanaan luottaneet kaverit ovat päivitelleet omaa kiinteäkorkoista asuntolainaani. Eivätpä päivittele enää. Ei se talous lähtenytkään uuteen nousuun jo entisen nousun perään.
Mitenköhän olisi, jos apteekeista saisi yhtä asiantuntematonta ja epätarkkaa asiakaspalvelua kuin pankkien “asiantuntijoilta” saa. Ei taisi sellainen liiketoiminta kovin kauaa jatkaa ilman virkavallan väliintuloa. Mutta pankithan pelaavat vain toisten rahoilla, ei hengellä. Siksi ne saavat jatkaa entiseen malliin.
---