SchizoBlog - Nothin' But Yeah!

Tyhjä ranta kertoo, että kesä on takana.

Monta kertaa olen sitä harkinnut, mutta aina on mennyt pupu pöksyyn (kiireitä muka!). Nyt yritän ihan aikuisten oikeasti osallistua National Novel Writing Monthiin. On se vaan niin hieno juttu.

Ai mikä NaNoWriMo? Tarkoituksena on kirjoittaa 175 sivuinen (about 50 000 sanaa) romaani marraskuun aikana. Helpommin sanottu kuin tehty. Mistä suunnittelemani kirja kertoo? Olen jo vuosia leikkinyt ajatuksella omaelämänkerrallisesta esseeromaanista. Nyt sitten sellainen pitäisi saada aikaiseksi kuukaudessa.

Se siis tarkoittaa reilua 1666 sanaa päivässä. Koska teoksestani tulee esseeromaani, niin kappalejako tulee helposti. Teos muodostuu 30 reilut 1666 sanaa pitkästä omaelämänkerrallisesta esseestä.

Joku on jossain sanonut, että jos haluaa kertoa totuuden, on kirjoittava romaani. Jos taas haluaa valehdella, tulee kirjoittaa omaelämänkerta. Koska teokseni on omaelämänkerrallinen esseeromaani, niin se ainakin vastaa koukeromielisyydessään täydellisesti korvieni välistä maailmaa.

Aikaakin kyseiselle projektille tulee olemaan, koska rakas vaimo tulee uppoutumaan syksyn aikana hyvin pitkälle Fallout 3′n maailmaan. Minulla siis on vuosien tauon jälkeen yksinäisiä syysiltoja tiedossa.

Koska meillä on jo Roomba, niin nyt minulla on erittäin hyvä syy hankkia Wii Fit.

Kaksi lehtijuttuan ovat tässä parin päivän sisällä osoittaneet minulle, että jossain mennään todella pahasti metsään. Ensimmäinen artikkeli tuli vastaan Monoclen viimeisimmässä numerossa. Kolmeosaisessa jutussa “Failing state” lehti nostaa Euroopasta kolme valtiota (Iso-Britannia, Italia ja Belgia), joilla pitäisi mennä erittäin hyvin, mutta kaikesta huolimatta maat munaavat miltein kaiken mahdollisen.

Briteillä on ongelmana kansan yhtenäistäminen. Rikollisuus rehottaa, nuorien työttömyysprosentti on hälyttävän korkea (jatkuvasti) ja maahan muuttaneet eivät näytä integroituvan brittiläiseen kulttuuriin. Kaikesta sivistyksellisestä historiastaan huolimatta maassa ei osata näille asioille tehdä mitään merkittävää.

Italiassa taas Berlusconin libertaristisista juhlapuheista huolimatta hallitus on korruptoitunut pahemman kerran ja vapaa kauppa kampitetaan protektionismilla, kuten missä tahansa banaanivaltiossa ikään. Yritä siinä sitten vakuuttua investoimaan maahan, josta jollain ihmeen irveellä tulee ulos maailman hienointa designia ja insinööritaitoa.

Belgialla taas ei ole edelleenkään toimivaa hallitusta. Kielellinen muuri flaamia ja ranskaa puhuvien välillä on paksuntunut ja noussut ennätys korkealle.

Vaikka meillä Suomessa menee paikoitellen ihan mukavasti, niin en kykene nukkumaan öitäni rauhassa. Toinen minua puhutellut juttu oli tämän päivän Hesarin Sunnuntaisivuilla. Siellä haastateltiin entistä opiskelukaveria Tommi Uschanovia, jolta on tulossa teos Mikä vasemmistoa vaivaa?. Reilun kymmenen vuoden kapitalismin juhlakulkue on päättynyt katastrofiin. “Maailman mahtavimmalla valtiolla” (Yhdysvallat) on velkaa järkyttävät 55 000 miljardia dollaria ja se kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Maan asuntolainakriisi ja sen johdannaisvaikutukset ovat ajaneet koko maailman talouden vararikon partaalle. Ja mitä tekee suomalainen vasemmisto - pysyy lähinnä hiljaa. Ei siksi, että se ei uskalla mitään sanoa, vaan se ei osaa sanoa asiasta yhtään mitään.

Miksikö yöuneni ovat häiriintyneitä? Siihen ei liity pelkästään suomalaisen vasemmiston asettomuus (tai pitäisikö sanoa munattomuus), vaan maassamme osaamattomuudesta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Meille näytetään ylpeinä kuinka tietyin tilastollisin kikkailuin suomalainen koululaitos saadaan näyttämään maailman parhaalta, mutta työelämässä karu totuus iskee vasten kasvoja miltein päivittäin.

Täällä tyydytään liian helposti keskinkertaisiin ratkaisuihin ja lopputuotoksiin. Olin suorastaan ilahtunut, kun sain lukea Mika Ihamuotilan olevan tyytymätön Marimekon designiin. Kerrankin se sanottiin ääneen. Marimekon kankaissa voi olla kivoja kuvioita, mutta muotoilu on lähellä ala-arvoista. Se kuuluisa viimeinen maili jää juoksematta. Tämä näyttää pätevän miltein alalla kuin alalla. Missä on se kuuluisa “suomalainen laatu”. Tosiasia on, että sitä ei ole koskaan ollutkaan. Se kuuluu samaan myyttien luokkaan kuin suomalaisten rehellisyys tai juomapää. Kekkoslovakiassa tällaisilla valheilla kykeni kusemaan ihmisiä silmään, mutta nyt näkymä ulos on auki ja vertailussa Suomi ei pärjää.

Pienikokoisena ihmisenä olen oppinut, että pärjätäkseen maailmassa on oltava kovaäänisempi kuin muut ja tehtävä kaksi tai jopa kolme kertaa enemmän duunia, jotta ei tulisi tallottavaksi. Samassa asemassa on Suomi. Se ei riitä, että pärjätään jossain lajissa ruotsille ja norjalle. Suomen tulee olla parempi kuin muut pysyäkseen pystyssä. Viimeistä mailia ei tule jättää juoksematta, vaan kunnon pitää olla niin kova että se juostaan vieläkin nopeammin kuin on tarpeen. Tällainen tsemppaaminen ei ole kivaa, mutta muita vaihtoehtoja menestymiselle ei ole. Joko sitä tekee sen tai haihtuu olemattomiin.

Maailma muuttuu jatkuvasti. Joten saavutettu etu kilpailijoihin nähden ei ole mikään asia. Sen menettää samantien, jos alkaa löysäillä. Tätä ei Suomessa ole edelleenkään ymmärretty vaikka se meidän saavuttama teknologinen etumatka 90-luvun jälkipuoliskolla on jo vuosia sitten vaihtunut hävettävään jälkijunalaisuuteen.

Tuntuu, että 90-luvun alun lama ja sen selättäminen ei tehnyt meistä vain ahneita, vaan myös laiskoja. Suomesta on tullut laiska, tyhmä ja osaamaton. Kuka tällaista nahjusta palkkaisi?

Vaikka inhoan automarketteja ja en haluaisi mitenkään kannattaa kyseistä ilmiötä, niin Tammiston automarketti-helvetissä sijaitsevasta Adidaksen Outlet Storesta on tullut minulle pyhättö. Sieltä löytää aina jotain mukaanotettavaa. Tällä kertaa lähti mukaan Joggingit (naisten mallli, mutta so what …).

Vaikka en suuremmin kannata Los Angeles Lakersia, niin NBA tribuuttisarjassa julkaistut Campus II+‘t olivat niin viileät, että piti ottaa mukaan. Onneksi farkkujen lahkeet peittävät Lakersin merkin mukavasti.

Vaatikaa muuten lenkkareiltanne laatua. Olen huomannut, että kaupat myyvät nylonsisusteilla varustettuja tossuja samaan hintaan kuin nahkaisella sisustuksella varustettujakin. Nahkasisus on ainakin minun kaltaiselle kanta-astujalle täydellinen vaihtoehto. Nylonsisustus kuluu puhki kantapään kohdalta noin viikossa ja kenkä alkaa hiertämään.

Hyvä lenkkari kestää päivittäisessä käytössä pitkään ja säännöllisellä puhdistamisella ne saa näyttämään uusilta jopa vuoden päivät. Tämä siis sillä varauksella, että kengät ovat alunperin tehty laadukkaasti.

Päivän paras otsikko menee tänään ehdottomasti Uudelle Suomelle:

“Poika yritti liekkipierua – päätyi sairaalaan”

Ei todellakaan mennyt kyseisell brittipojalla kokeilu ihan putkeen. Uutisessa saadaan lukea, että “12-vuotias brittipoika leikki ystävänsä kanssa yrittäen sytyttää pierun tuleen, kun bensasäiliö hänen takanaan syttyi samassa rytäkässä”. No, oppia ikä kaikki … tai sitten ei. Nimimerkillä “Kätensä keväällä polttanut”.

Wiredin juttu Julia Allisonista on aivan mahtava analyysi nettijulkkiksen mielestä ja asioista sen ympärillä. Samalla se on hyvä muistutus itselleni siitä, että ei pidä kirjoittaa liikaa omasta elämästä blogiin (vaikka se näyttää takaavan vankan suosion nykypäivänä).

Julia Allison on meidän aikakautemme tärkeimpiä mediailmiöitä. Hän on julkkiksena ainutlaatuisempi kuin Paris Hilton. Julia on tehnyt itsestään tunnetun pelkän huomionkipeytensä takia. Hän on kirjaimellisesti “attention whore”. Ja minä olen viimeinen ihminen maailmassa tuomitsemassa Juliaa tämän johdosta. Maailma tarvitsee hömppää. Päivittäisen hömppäannoksen voi käydä tyydyttämässä Julian omassa portaalissa - NonSociety.

Mutta jossain mielessä me suomalaiset olemme olleet tässä asiassa edelläkävijöitä. Julia Allisonia voidaan kutsua Amerikan Hantta Krauseksi (mikä sen nimi nyt tänään onkaan … en muista). Kuka muistaa minkä takia Hantta tuli tunnetuksi alunperin?

Äärimmäiseen vitutukseen auttaa levynkansinaamakuva. Kokeilkaa vaikka.

Se, että Applella on ollut uskomattomia vaikeuksia MobileMe -palvelunsa kanssa, on järkyttävää. Mutta se, että MobileMen kautta liikkuva data on enkryptaamatonta on jo uskomatonta. Mikään ei ole virheetön, mutta se ei merkitse sitä, että tällaista kuluttajan tulisi sietää (saatikka sitten maksaa näin turvattomasta “palvelusta”). Varsinkin tietoturvan kanssa lepsuilu osoittaa, että palvelu on toteutettu juosten kusien. Tällaista ei olisi pitänyt koskaan julkaista.