Polar ja Suunto eivät älyä tukea Macia

Tämähän nyt ei ole mikään uusi juttu, mutta ottaa päähän. Polar ja Suunto brassailevat sivuillaan olevan vaikka mitä maailman sitä ja tätä, mutta todellisuudessa siellään ollaan idiootteja. Kummatkaan yritykset eivät kykene tuottamaan Macissa toimivaa ohjelmaa omista training-softistaan.

Pertti Perus-PC tietenkin tohahtaa, että mitäs sitten kun sen Macin osuus kaikista maailman tietokoneista on sitä ja tätä. Mutta Pertti Perus-PC on myös idiootti. Jos alkaa katsomaan trendien, urheilun ja muodin välistä yhteyttä, niin ymmärtää trendsetterien olevan erittäin keskeinen (vaikkakin lukumäärältään pieni) kuluttajaryhmä. Ja kaikkein merkittävin trendsetterien ryhmä sijaitsee Yhdysvalloissa. Näiden henkilöiden Mac-penetraatio onkin jo aivan muuta kuin Pertti Perus-PC:n luettelemat lukemat.

Polarin ja Suunnon Mac-softan puute ei ärsytä pelkästään siksi, että olen Mac-käyttäjä. Suurinta ärtymystä tuottaa yhtiöiden spedeily markkinoinnin kohdalla. Jos yhtiöt ihan aikuisten oikeasti haluavat tulla ISOIKSI, niin se Mac-softa pullautetaan kuluttajille eikä mitään muttia. Mutta ei niin ei …

Huvittavin omaan jalkaan ampuminen tapahtuu Polarin tukisivuilla, joissa neuvotaan asentamaan virtualisointisofta ja sen kautta pyörittämään Windowsia Macilla, jotta voisi käyttää Pro Trainer 5 -softaa. Ei kiitos. Ja ei. Minä en halua joitakin kolmannen osapuolen tekemiä softia, jotka toimivat miten sattuu. Menen ostamaan liikuntateknologiani amerikkalaiselta tai japanilaiselta kilpailijalta.

Liikuntateknologia tulee olemaan suurella volyymilla kasvava ala tässä lähivuosina. Oma veikkaukseni on, että Polar ja Suunto tulevat olemaan tämän kasvun suurimmat häviäjät.

---

Share

Kommentit

  1. Joo, samaa olen kiroillut itsekin. Olin Polarille aikanaan yhteydessä asiasta, ja siellä vaan tuumasivat että “sori, liian pienet markkinat.” Hyvä että osataan sylkeä silmään maksavia asiakkaita. :)

  2. Garmin näyttää ymmärtävän miten markkinat toimivat. Sen takia veikkaankin, että se tulee vetämään turpaan Polaria ja Suuntoa tässä seuraavien parin vuoden aikana … ja oikein reippaasti.

  3. Garmin, Apple ja Nike -yhdistelmä ei kuulosta mitenkään hullummalta. Valitettavasti Garmin on GPS-puolella samalla viivalla Applen iPhonen kanssa. En näe, että kumpikaan haluaa lähteä kilpailijan kanssa samaan veneeseen. Mutta on sitä hullumpiakin yhtälöitä nähty.

    Eikös joko Polar tai Suunto ollut mukana siinä Microsoftin rannetietokone-allianssissa? Sehän vasta olikin menestyskonsepti.

  4. lavonardo says:

    Joo, Suunto oli mukana Microsoftin “Smart Personal Objects Technology”-hankkeessa. Ja menestys oli niinkin huimaa, ettei kukaan huomannut kun harvoilla kaupunkialueilla kuukausimaksulla dataa vastaanottava älykello vähin äänin feidattiin tuotevalikoimasta.

    (Ja juu, täysin samaa mieltä alkuperäisen artikkelin kanssa – ilman natiivia Mac-tukea on kaiken maailman gadgeteilla ja härpättimillä ostorima paljon korkeammalla.)

  5. Henry says:

    iBike vaikuttaa sen verran kiinnostavalta pyörätieturilta että ajattelin semmoisen tilata. tsek:
    http://www.ibikesports.com

  6. Mike says:

    Mäkkikäyttäjien joukkoa ei enää voi sanoa pieneksi, mutta eipä kyllä hiljaiseksikaan.

    Tyhmää sinänsä, muttei valmistajille minkään sortin elinehto. Ainakaan vielä.

  7. Mike,

    Ei ehkä elinehto, mutta ehdottomasti vaikuttaa kasvuun dramaattisesti. Ja mikä yhtiö ei haluaisi kasvattaa liikevaihtoaan ja sitä myöten voittojaan.

  8. Kimmo says:

    Garmin tässä on tosiaan kotimaisia vaihtoehtoja paremmalla pohjalla. Garminin omat softat eivät ole tosin juuri vakuuttaneet, vaan itselläni data kulkee sujuvasti Forerunnerista LoadMyTracks-ohjelmalla GPX-muotoon, josta edelleen TrackRunneriin.

    TrailRunnerX:ää käytän puolestaan toisinaan uusien reittien suunnitteluun ja näiden siirtoon Garminiin. En koskaan oppinut tuon harjoituskirjan käyttöä minkä takia pysyn TrackRunnerissa. Uuden asuinpaikan jälkeen oli huomattavan helppoa lähteä sukkuloimaan pyörällä, kun oli reitti näkyvissä mittarin kartalla.

    Aikanaan pyöritin Polarista iSmartTrainiin testailumielessä dataa, mutta lopulta kyllästyin Soniclinkkien ja muiden Polarin erikoisempien interfacien käyttöön. Garminille täytyy kyllä antaa täydet pinnat toimivuudesta.

    Joku enemmän asiasta tietävä voisi myös kommentoida, että onko Nokian kompuroinnilla mitään tekemistä Symbianin kompleksisuudella. Olen tässä vain miettinyt, että voiko tuolla Symbianilla oikein tehdä mitään niin yksinkertaista ja nättiä kuin Apple tekee. Onko Nokia tässä sahannut omaan oksaansa yrittämällä tehdä täydellistä alustaa?

  9. past0r1 says:

    Käsittämättömän harmillista!

  10. Jesus says:

    Juppejat vaan.

  11. Redfield says:

    Ihan käsi homma. Entinen polarini keskusteli infrapunan kanssa edellisen palveluversion kanssa moitteettomasti. FT80 mallin design-humalluttamana tulin tänään himppeen todetakseni että puucee-hommaksi on muttunut. No jääpähän tämäkin kolme hunttia kauppaa totetutumatta, jälleenmyyjä jupisi kanssa että palautuksia on mac-käyttäjiltä tullut ennenkin ja koko ajan vaan enemmän, ei voi kuin levitellä käsiään. Laitoin tietty Polarille palautetta mutta enpä ole kovinkaan toiveikas. Palaa mittari kaupan hyllylle.