Maaseutunatsi

Tuli tarve avautua kävelevän katastrofin (lue: pääministeri Vanhanen) uusimman vision tiimoilta. Onneksi Veera avautuu asiasta ansiokkaasti ja tekee oman avautumiseni astetta helpommaksi. Menen suoraan haukkumiseen.

Minua pelottaa ihan oikeasti, että maamme puikoissa heiluu hihhuli-hullu absolutisti, joka tekee päätöksiä ja ehdotuksia täysin lonkalta tunneperäisin perustein. Jos me suomalaiset haukomme henkeä amerikkalaisen kristillisen äärioikeiston arvojen edessä, niin voimme samalla katsoa peiliin. Maassamme on tarpeeksi monta ihmistä, jotka antavat äänensä tälle maaseutunatsille, jonka hajaseutu-liberalismi ajaisi toteutuessaan maamme täydelliseen kaaokseen ja vararikkoon.

Metrointoilun sijaan vastaus Suomen ilmasto-ongelmiin löytyy Vanhasen mielestä hänen “hajakeskitetystä” mallistaan: ihmiset asuvat pienissä puutarhataajamissa, joissa työpaikat ja palvelut ovat lähellä kotia.

Työpaikat ja palvelut eivät tule koskaan sijoittumaan puutarhataajamiin siinä määrin, että yksityisautoilu vähenisi. Ja mitä pääministerimme tekee? Ajaa Helsinkiin töihin taajamasta – lisäten hiilidioksiidipäästöjä entisestään.

Asiaa voidaan käännellä ja väännellä miten päin tahansa, mutta se omakoti- tai rivitalon pätkä ei muutu hiilidioksiipäästöjä vähentäväksi asumismuodoksi muualla kuin pääministeri Vanhasen harhaisessa päässä.

Mutta kuten olen sanonut jo useampaan kertaa – edustuksellisessa demokratiassa kansalla on juuri sellainen hallitus kuin se on äänestänyt. Oma veikkaukseni on, että hajaseutu-liberalismi tulee voittamaan tulevissa kuntavaaleissa. On siis taas aika varhaistaa omaa exit-plania – ei uppoavaan laivaan kannata investoida.

---

Share

Kommentit

  1. Tico says:

    Mikä jätkän exit-plaani on, mihi lähet?

  2. Se on vielä hämärän peitossa. Vaikka aikaistamisesta puhutaankin, niin se ei tarkoita, että suunnitelma olisi kovin pitkällä vielä. Mutta nämä viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet, että tänne jäämiseen ei kannata panostaa, jos haluaa elää järkevää elämää vanhoina päivinä.

  3. hlehto says:

    Meikäläisen exit-planit lähtevät liitoon joka kerta syksyllä, kun muistaa, että täällä on kolme aika tuskaista vuodenaikaa. 3/4 on vähän nihkeä tulos.

  4. [...] aiheesta ovat vaahdonneet mm. Kulutusjuhla, Pala Maailmaani ja Skitso-Janne. Piakkoin myös aika moni muu helsinkiläinen [...]

  5. Anzi says:

    Minä aion ihan kiusallanikin pysyä kaupungissa kerrostalossa niin kauan kuin mahdollista. Tällaiseen ympäristöön olen syntynyt, tällaisessa ympäristössä olen kasvanut, ja tällaisessa ympäristössä olen aina viihtynyt kaikista parhaiten. Edes kesämökkiä en halua omistaa, sellaisen kun saa aina halutessaan vuokrattua. Auton hankkimista en ole edes harkinnut, polkupyörä on pop.

    Minulla ei todellakaan ole mitään hinkua jonnekin peltojen keskelle rakennettuun rivitalohelvettiin, jossa on riippuvainen autosta.

  6. ville says:

    kirjoitin tän jo jaikuun, mutta laitetaan nyt kopiona tänne: “tottakai keskusta haluaa ihmisten muuttavan maalle, pitäähän maan hintaa saada siellä takas ylös kun tonttimaan ja metsän hinta laskee pöndellä – sama motiivi kuin eräällä pekkaroijalla joka ajaa puuetanolia osaksi suomen energiataloutta.”

  7. [...] ja Janne nyt ainakin ovat jo asiasta bloganneet, minäkin kirjoitin toisaalle printtimediaan jo pienen [...]

  8. Mika says:

    Moi Janne ja muut! Olen kirjoitellut omaan blogiini myös kannanoton tähän asiaan. Lyhyesti sanon tässä, että Vanhasen malli ei toimi.

  9. strummer says:

    Etköhän löytäisi ihan jokaisesta maasta samalla lailla valittamisen aihetta, jos asuisit siellä sen 30v tjsp, ja seuraisi kyseisen maan uutisointia samalla lailla.

  10. Strummer,

    Ja sinä et löydä blogikirjoituksista ironiaa vaikka lukisit niitä 10 vuotta tjsp.

  11. Jaana S. says:

    “Ja sinä et löydä blogikirjoituksista ironiaa”

    Tulihan se ironia-kortti sieltä. Oikeasti Janne, urbaanifasadisi alla piileksii tosi ahdasmielinen ja suvaitsematon suomalainen perusjuntti. Huomaa, että olet asunut koko ikäsi pienessä merenrantakaupungissa. Ja tämä ei ole edes moite.