Suomessa vuodenvaihteen jälkeen on yksi uusi kaupunki – Sastamala. Ja tietenkin tulevalla kaupungilla tulee olla logo ja slogan:

Ja ei. Kyseessä ei ole minun minuutissa Photarilla väsätty pila, vaan ihan Mainostoimisto Mainoscraftin suunnittelema kokonaisuus. Mainostoimistoa ei tässä välttämättä tule syyttää, koska loppujen lopuksi he toteuttavat sen, minkä asiakas haluaa toteutettavan. Tässä kohdassa olisin kyllä toimiston edustajana vaatinut sopimukseen lisäkohdan, että toimiston nimeä ei mainita missään yhteydessä kyseisen tekeleen kanssa.
Mutta eipä tämä tähän pääty. Kokemäenjokilaakson verkkolehdessä Sopulissa uuden ja ylvään kaupunkin logoa ja slogania kuvataan mm. seuraavasti (mitä luultavammin suoraan lehdistötiedotteesta copy/pasteamalla toimitettua materiaalia):
Useista vaihtoehdoista Satamalan kaupunki päätyi logoon, jossa ei ole erillistä tunnuskuvaa. Sastamala on logossa tyyliteltynä sanana, jota elävöitettiin dynaamisella, liikkuvalla muodolla. Muoto kuvastaa myös kasvua ja sitä, että eletään ajassa ja kehitytään. Fontti on riittävän jämäkkä ja selkeä. Muoto viestittää liikettä, joka on sopusoinnussa sloganin kanssa.
Sloganin “Sopivasti sykettä” viesti on suunnattu markkinoinnin pääkohderyhmille, eli uusille asukkaille, yrittäjille ja matkailijoille. Syke viittaa muun muassa kaupungin ja kulttuurin sykkeeseen, liikuntaan, ihmiseen omaan sykkeeseen ja sydämeen. Syke kertoo toiminnasta, eteenpäin menemisestä, kiihtymisestä ja kasvusta. Sopivasti puolestaan kuvaa sitä, että luonnon rauha on enemmän läsnä kuin suuremmissa kaupungeissa. Sastamalassa mitään ei ole liikaa, kaikkea on sopivassa suhteessa ja elämä on tasapainoista.
Tässä kohdassa nostaisin esille presidenttimme Tarja Halosen itsenäisyyspäivän puheessa olleen kohdan, jossa hän peräänkuullutti oikeaa ja aitoa kuvaa maastamme eikä brändättyä suomikuvaa. Pahinta taas on kun sitä suomikuvaa tehdään, mutta paikalle ei palkata ammattilaisia.
[via Sopuli.fi]
---
Niinpä. Sitten kun tietäisi, että kumpi on loppumetreillä puikoissa – kaupunginjohtaja vai AD? Jos vastaus on jälkimmäinen, niin toivottavasti eivät ole maksaneet sataa euroa enempää tuosta rykäisystä. Jos taas kaupunginjohtajalla (tai jollakin muulla johtohenkilöllä) on ollut “sisäinen näkemys”, jonka toinen on joutunut orjallisesti toteuttamaan, niin ihmettelen että kyseinen firma on antanut julkaista nimensä projektin yhteydessä. Itse olisin sen kieltänyt uhkasakon kera.
Ovat kyl nauraneet koko matkan mennessään pankkiin:
Kaupungin markkinointitiimi ja johtoryhmä ovat hyväksyneet Sastamalan logon ja visuaalisen ilmeen, joille hintaa tulee suunnilleen 20 000 euroa.
http://www.kopteri.net/alueviesti/index.tmpl?id=5331
olen sanaton
Päivän paras – iso kiitos hyvistä nauruista! :D
Jos tota The Mainostoimiston omaa saittia katselee, niin mä pahasti luulen, että mogaa ei tällä kertaa ole tehnyt kaupunginjohtaja…
Tosin silti on hankalaa uskoa, että tota ei ois tehty jollain tasolla kieli poskessa.
No, on ainakin kaupunki saanut julkisuutta tällä tempauksella. Samoin mainostoimisto. Ehkä ne vaan on taitavia markkinoimaan ja pläjäyttää Coca-Colaa ja Appleakin mageemman logon pihalle heti ensi viikolla. :)
Nimi ilmeisesti on historiallinen, mutta se kuulostaa mun korvaan yhtä hyvältä kuin tuo logo näyttää mun silmissä. Ihan kuin MS Worksin clip artia tjsp.