June, 2009

God hates the world

Monday, June 29th, 2009

Ei tullut uni, joten aloin surffaamaan ja löysin täydellistä sisältöä näille unettomille yön pikkutunneille.

Nyt voin mennä rauhassa nukkkumaan … peace.

Ruokakaupan “ruoka”

Saturday, June 27th, 2009

Ajattelin postata haircutia.

Suurin osa suomalaisista taitaa syödä säilöntäkaasuihin vakuumipakattua sontaa. Ymmärrän hyvin kauppiasta, että sitä pistetään tarjolle … koska se menee kaupaksi. Mutta kyllä nykypäivänä esimerkiksi kokonaisen broilerin hankkiminen on vaikeaa. Marinoitua kanan palasta löytyy vaikka minkälaista, mutta ihan au naturel broileria saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Ajattelin myös tehdä itse kanalientä. Kanan luiden saaminen se vasta onkin vaikeaa. Kyllä tulee ikävä Hakaniemen kauppahallia. Kaupasta kyllä löytyy jo mainittuihin vakuumipakkauksiin tungettua parmankinkkua, mutta luomua ei sitten löydy millään.

Joskus 80-luvulla Suomessa päiviteltiin sitä kuinka amerikkalaiset ovat vieraantuneet ruoan alkuperästä. No, nyt meillä näyttää olevan aivan sama tilanne. Meille ei ole edes WholeFoodsia!

Seuraavan sunnuntain juhla-aterian ainekset eivät tule ostettua Lauttasaaresta.

Beastie Men

Wednesday, June 24th, 2009

Ikuisuussuosikkini Beastie Boys on selkeästi ottanut vuosia vastaan. Jotenkin oma ikääntyminen tuntuu taas kerran turvalliselta. Michael Diamond, Adam Yauch ja Adam Horovitz ovat esimerkki siitä miten ikä ei vähennä cooliutta.

beastie_men

TV Everywhere

Wednesday, June 24th, 2009

Kuten osattiin jo odottaa, niin Time Warner Inc. ja Comcast lyövät hynttyyt yhteen projektissa, joka tunnetaan “piireissä” nimellä “TV Everywhere”. Kyseessä on sisällön tarjoajan ja operaattorin välinen yhteistyökumppanuus, jossa operaattorin asiakkaat pääsevät sisällön tarjoajan arkistoihin käsiksi. Lähinnä tämä tarkoittaa, että kuluttajat pääsevät katsomaan vanhoja televisiosarjoja niin paljon kuin huvittaa. Ei tarvitse etsiä laittomia keinoja päästäkseen käsiksi näihin aarteisiin.

Se, miten homma toteutetaan käytännössä, jää vielä hämärän peittoon. Vielä hämärämpää on se, milloin tällainen palvelu saadaan suomalaisille kuluttajille. Jos tekijänoikeus-mafialta asiaa kysytään, niin ei milloinkaan. Mutta uskoisin, että muutaman vuoden viiveellä.

Mikäli tuolloin maassamme on enää mitään ajanmukaista informaatioteknologista infrastruktuuria … luotan järkkymättömästi keskustan ja kokoomuksen änkyräneuvoksien kykyyn ryssiä kaikki tässä lähivuosina. Lankapuhelimet takaisin ja televisiokanavien määrä takaisin kahteen (joista kummaltakin tulee puoliyhdeksältä uutiset).

Fillarikanava

Tuesday, June 23rd, 2009

Helsingin kaupungin avaama Fillarikanava on kaupungin pyöräilyratkaisujen peilikuva – ei toimi. C’mon! Milläköhän purkkaviritelmällä ollaan taas oltu liikenteessä?

Mutta periaatteessa kanava on erittäin tervetullut uudistus, jolla kansalaiset voivat kertoa omakohtaisesti pyöräilyn tilasta Helsingissä. Asioista päättävien olisi tarkoitus vielä seurata keskustelua ja osallistua siihen … kun saavat palvelun uudestaan pystyyn.

Mutta tässä olisi omalta osaltani muutama kehitysehdotus:

  • Pyöräilijät pois jalankulkijoiden seasta! Jalankulkijat tukkivat pyörätiet miltein poikkeuksetta ja osa pyöräilijöistä töpeksii jalankulkijoiden seassa. Pyörille kuuluu tehdä omat kaistat autojen viereen ja selkeät liikennesäännöt.
  • Pyöräilijöille lainsuoja! Jos autoilija tai muu liikenteessä liikkuva tulee (yleensä jäädäkseen) pyöräkaistalle, niin siitä tulisi saada sakot. Saman tulee päteä pyöräilijöitä, jotka tunkevat sinne, minne heillä ei ole asiaa.
  • Paskasta suunnittelusta ja toteutuksesta (ja niitä riiiiiiiittää) tulee rangaista vastuullisia tahoja! Jos maassamme autotiet suunniteltaisiin ja toteutettaisiin yhtä ammattitaidottomasti, niin täällä ei taitaisi kovin montaa liikenteessä liikkuvaa olla hengissä.

Toivottavasti Fillarikanava saa jotain aikaiseksi. Jos menneeseen on uskomista, niin mitään muutosta ei tule. Jotkut pönöttäjät saavat taas yhden lisän juhlapuheisiin, jossain juhlissa kaukana pyöräteistä.

Viikon keskustalainen todellisuusvääristymä

Monday, June 22nd, 2009

Tämä Vanhasen ja samalla keskustan lyöminen alkaa olla päivä päivältä helpompaa kuin tikkarin varastaminen pikkulapselta. Tietenkin Vanhanen vaatii muitakin puolueita tuomaan vaalirahansa esille. Mutta kun koko jupakassa ei enää ole kyse puolueiden saamista tuista, vaan siitä valehteliko pääministeri eduskunnalle vaiko ei. SDP:n tai kokoomuksen tuet eivät tuohon kysymykseen kuulu mitenkään.

Ja miten tämä semi-änkyttävä traktorimafialainen vastaa?

Silloin puhuttiin aivan eri asioista. Puhuttiin ehdokkaiden saamasta tuesta. Ei minulta kysytty silloin puolueen saamasta tuesta. Tai saatettiin kysyä, mutta en siihen vastannut.

Siinä ohitettiin koukeromielisyyksissä jo Jäätteenmäkikin. On se hupaisaa katsella, kun seipään niellyt pösilö yrittää luikerrella itse itselleen asettamasta ansasta. Tähänkään ei olisi päädytty, jos Vanhanen olisi heti alusta asti myöntänyt puolueen saaneen rahoitusta liike-elämän edustajilta.

Toiseksi en kyllä niele näitä poliitikkojen (puoluekannasta riippumatta) puhetta tuen laillisuudesta. Toki tuen antaminen ja vastaanottaminen ovat täysin laillisia toimia. Tässä joudun kuitenkin ottamaan esille mm. Markus Neuvosen (Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitos) Hesarissa (en linkitä maksulliseen materiaaliin) nostaman seikan – laki perustuu yleiseen käsitykseen oikeasta ja väärästä. Jonkin asian laillisuus ei siis tee siitä moraalisesti oikeutettua – kuten poliitikot näyttävät nyt ajattelevan.

Siinä on meillä taas hyvä esimerkki maatamme pyörittävien moraalitajusta. “Jos asia on laillista, niin sitä saa tehdä ja jos siitä ei ole asetettu mitään rangaistusta, niin sitä saa edelleenkin tehdä.” Laki kuitenkin laahaa aina yleisen moraalikäsityksen perässä, koska moraalikäsitys näyttä laille tietä, minne mennä. Jos asia käännetään toisinpäin, niin ollaan aika nopeasti hakoteillä.