SchizoBlog

[via Everything Is Terrible!]

Jokaiselle tätä blogia vähänkin pidempään lukevalle ei ole mikään uutinen, että minun mielestäni maailman paras bändi on The Beatles. Jokaiseen kesään on kuulunut jonkinlainen Beatles-tietouden kartuttaminen. Tänä kesänä se on keskittynyt lähinnä bändin musiikin kuuntelemiseen. Mikä selittyy sillä, että autossamme on miltein koko tuotanto automusiikkina.

Paul McCartneyn elämänkerta odottaa lukemistaan ja Bob Spitzin historiikki on hankintalistan kärjessä ja sitten Philip Normanin “raamattu”.

Mutta siis tuotantoa uudelleen kuunneltua olen huomannut itsessäni pieniä muutoksia. Edelleenkin “se The Beatles” on Rubber Soulista alkanut kehitys. Ennen sitä musiikki oli vain alkusoittoa sille, mikä on suurinta mitä kukaan on tehnyt populaarin musiikin saralla (siis minun mielestäni).

Suurin muutos on, että olen alkanut horjuttamaan “Valkoisen tuplan” asemaa parhaimpana albumina. “Sgt. Pepper” ja Abbey Road ovat nousseet uusiksi suosikeikseni. Jostain täysin selittämättömästä syystä “Strawberry Fields Forever” on alkanut itkettämään minua. Biisissä on jotain melankolista ja samalla kaihoisaa kaipausta “sinne jonnekin”.

Toinen asia, joka on alkanut harmittamaan minua. Harvempi nykyisistä bändeistä on kyennyt yhtä radikaaliin muodonmuutokseen kuin The Beatles. Varsinkin metallin alalla olisin halunnut nähdä jonkun Metallican tai Slayerin sukeltaneen jonnekin aivan muualle ja tuoneen jotain raikasta nyt jo aika tunkkaiseen metalli-skeneen. Mutta ei. Jotain yritystä Metallicalla oli, mutta kuka ihan oikeasti haluaa muistella Loadia ja Reloadia? Ihan oikeasti.

Sitten on näitä bändejä kuten Flaming Lips, jotka jatkavat psykedeelisellä linjalla. Bändi jaksaa lämmittää sydäntäni, mutta jotain sen tuotannosta on aina puuttunut. Mutta eihän sille voi mitään, kun vastapuolella on The Beatles. Ei voi kuin hävitä.

Hyppään omaan “Moon Unitiniin” ja jatkan matkaani jonnekin. Taustalla soi kaunein kappale ikinä – “A Day In The Life”.

Niin. Ja syyskuun 9. päivä tulee olemaan kukkarolleni tuhoisa päivä. Peli, tuotanto uudelleen remasteroituna ja aidot mono-versiot ensimmäistä kertaa CD-julkaisuina. Rahaa tulee menemään … goo goo gajoob ga goo goo gajoob.

Muutama Nauvosta kameraan jäänyt otos.

Mansikan poimijoita. Hyvä staili – täydet pisteet.

Kaltaiselleni urbaanille ihmiselle lehmän näkeminen näin läheltä oli melkein spirituaalinen kokemus.

Nauvon kirkon läheisyydessä olevan kahvilan seinällä ilmoitettiin, että missä mennään.

Samaisen kahvilan pöntön kansi, joka vaimoni mielestä ei ole tasa-arvoinen – naiset eivät voi lukea sarjista kusiessaan. Tough luck!

En ole suuremmin pitänyt asiasta täällä numeroa, mutta tullaan nyt ulos kaapista. Kahden duunikaverin kanssa tuli perustettua uusi blogi tuossa keväällä – Chicks & Bikes. Oma kontribuutioni on jäänyt aika vähäiseksi, mutta duunikavereiden paneutuminen asiaan on ihailtavaa.

Aiheeseen sopiva videokin löytyi (ei postata Chicks & Bikesiin, koska tagline on “Nuthing but pix”).

Pyöräilykesä jatkuu …

[via Bike Blog NYC]

Alla oleva kuva Pasilasta on hyvä esimerkki Helsingin asenteesta kevyen liikenteen väyliä kohtaan. Siinä seisoo keskellä kävely- ja pyörätietä täysin käsittämätön tulppa. Sillä ei ole mitään muuta virkaa kuin olla tiellä. Vähän vaikea uskoa, että tulppa olisi mitään muuta kuin avointa vittuilua kevyen liikenteen väylällä liikkuville. Kiitti vitusti!