SchizoBlog

Meinasi mennä kahvit rinnuksille, kun luin aamun Hesarista rakentajien kertomuksia Olkiluodon ongelmista (lähteenä on käytetty Greenpeacen epäluotettavaa lähdettä). Kun ydinvoimala päräytetään päälle 2012 (tai sitä myöhemmin), niin tässä pohjoisessa maassa asuminen tulee kertomusten pohjalta venäläiseksi ruletiksi.

“[Rakennusyhtiö] Bouyguesin tarkastajat antoivat käskyn, että rakenteen selvät viat täytyy peittää [betonilla]“, yksi puolalaisista kertoi. “Jos oli isoja virheitä, he [tarkastajat] huomasivat ne, mutta nämä pienemmät. . . Ne saivat olla.”

Jeps jeps. Niinhän se vanha sanonta meni, että “the devil is in the details”. Minä en henkilökohtaisesti haluaisi ydinvoimalan rakenteissa piileviä pieniä paholaisia kohdata. Muutenkin puolalaisten työmiesten kertomukset portugalilaisten esimiesten “ammattitaidosta” synnyttää kylmiä väreitä.

“Siellä oli yksi [keskiportaan] esimies, joka ei osannut kirjoittaa”, sanoo yksi puolalaisista. “Asia selvisi minulle, kun yhdeltä työmieheltä oli varastettu työhaalarit. Normaalisti esimies kirjoittaa lapun, jossa työmies saa varastolta uudet haalarit, mutta tämä ei osannut kirjoittaa sitä. Seurasin, kun hän alkoi kirjoittaa sitä kuin ekaluokkalainen. Hän tutki sarakkeita ja asetteli niihin kirjaimia huolellisesti.”

On siinä taas suomalaiset tilaajat olleet sinisilmäistä porukkaa. Ei sieltä etelän maista tänne ylös pohjoiseen vaivaudu muut kuin ne, jotka eivät lähempää töitä saa … eli pohjasakka.

Jos suomalaisilla olisi oikeasti munaa, niin sopimus sanottaisiin ranskalaisen rakennuttajan kanssa irti välittömästi. Nyt rakennettu paskakasa räjäytettäisiin ilmaan ja työt aloitettaisiin alusta uudestaan venäläisten kanssa. Tekisivät varmasti parempaa työtä.

Aika näyttää tuleeko Olkiluodosta uusi Tšernobyl. Kuka uskaltaa jäädä toteamaan tämän paikan päälle? Aina voi rauhoitella itseään, että jutun lähteenä on käytetty Greenpeacea, joka on jäänyt kiinni suoranaisesta valehtelusta ja turhista kärjistyksistä. Silti olisin aika skeptinen voimalan turvallisuudesta ja huolissani. Mikäs tuollaisen voimalan laskeuman säde on, jos kunnolla posahtaa? Yltääkö Helsinkiin? Taitaa yltää.

Se ei ole mikään uutinen, että levyteollisuus on iltaruskon liiketoimintaa. Jokainen vähänkin musiikkibusinesta seuraava tietää sen. Nyt yksi pitkäaikaisimmista levykaupoista Helsingissä – Tunnelin Levy – lopettaa.

En edes muista milloin kävin tuossa pikkuliikkeessä ensimmäisen kerran. En muista myöskään ensimmäistä sieltä ostettua levyä. Mutta niitä on monta. Samaan hengenvetoon on mainittava, että viimeisten viiden vuoden aikana ei ole kovin montaa levyä sieltä tullut ostettua.

Pieni, mutta merkittävä pala Helsinkiläistä kaupunkikulttuuria haudataan Tunnelin Levyn mukana. Tunnelin Levyn mukana häipyy kaupungistani se vanha Asematunneli. Eihän sitä enää tunnista entiseksi nykyisen remontin jäljeltä. Kaupunki muuttuu ihmisten mukana. Saa nähdä lunastaako mikään kauppa samanlaista instituution asemaa kuin Tunnelin Levy.

Muistin juuri, että KISSin Alive II on tullut ostettua juuri Tunnelin Levystä. Tupla-vinyyli on edelleen hyllyssä, mutta vinyylisoitinta en enää omista (Note to myself: Muista saada päätökseen lopullinen audio-video -ratkaisu!). Joten kuuntelen levyn Spotifysta Tunnelin Levyn kunniaksi …

Hesarissa oli uutinen valkoisten koripalloliigasta. Liigasta, jossa valkoihoiset “voivat pelata puhdasoppista koripalloa, mistä he pitävät”. What???

Aina, kun kuulen sanan “puhdasoppinen” otan varmistimen pois päältä. Mitäköhän tällä koripallon “puhdasoppisuudella” tarkoitetaan? Peliä, jossa amerikkalaiset waspit eivät häviä muille? Ainakin tämä koripallo tulee olemaan penkkiurheilijan painajainen. Shakkiottelun televisioinnissakin on enemmän svengiä.

Eilen duuniin saapui Amazon-boksi, joka sisälsi kolme Thomas Pynchonin teosta. Vuosien jahkailun jälkeen olen ajatellut ottaa härkää sarvista ja lähteä kapuamaan tuota valtavaa vuorta kohti suurta tuntematonta.

Aika kuka Thomas Pynchon? – Vuonna 1937 syntynyt amerikkalainen kirjailija, jonka teoksia pidetään äärimmäisen monimutkaisina ja vaikeaselkoisina ja josta on julkaistu ainoastaan kaksi virallista valokuvaa. Näiden lisäksi mies on esiintynyt Simpsoneissa (missäs muualla?).

Hänen helpoimmaksi “haukuttu” teos The Crying of Lot 49 (1966) on suomennettu (Huuto 49). Tuon “aloittelijateoksen” lisäksi paketissani oli miehen ensimmäinen V. (1963) ja postmodernin romaanin keskeisimmäksi tuotokseksi kutsuttu Gravity’s Rainbow (1973).

Miksi sitten ryhtyä tähän urakkaan? – No, miksi ei? … Viimeisimmän 10 vuoden aikana olen viettänyt suureksi osaksi aikaani erilaisten ammattikirjojen, dekkareiden, sarjakuvien ja muun sen sellaisen seurassa. Vaikka pidän viihdettä suuressa arvossa, niin nyt on alkanut kesken jääneet kirjallisuustieteelliset opinnot vaatimaan haasteita lukemiselta. Ja koska en jaksa rypeä Heideggerin käsiteryteikössä ja Deleuze & Guattari tuli pörhällettyä läpi opiskeluvuosina, niin ajattelin aloittaa Pynchonista.

Näin internet-aikakaudella ensyklopedistinen lukeminen lähdeteosten ja viitteiden kanssa on tullut sen verran helpoksi, että siihen tarvitaan vain alkuteos ja nettiyhteys. Samoin tulee unohtaa kulttuuritoimitusten snobien valitus nykyaikaisesta “kiireellisestä lukijasta”, koska sellaista ei ole olemassakaan. On vain todellisuudesta vieraantuneita kulttuuri-spedejä, jotka eivät ymmärrä mitään mediayhteiskunnasta vaikka rautalangasta vääntäisi.

Ja mitä Pynchonin vaikeuteen tulee, niin voimme aina mainita kuuluisat sanat: “Difficult, schmifficult!”.

Kas lisää musiikkia pukkaa. Gorillazilta tulee uusi plätty ulos maaliskuun 8. päivänä.

Mitäs seuraavaksi?